Joensuun keskussairaalassa on kaksi dialyysipuolta: päärakennuksessa sijaitseva iso puoli jossa on pääosin vanhempia potilaita ja jossa suurimmalle osalle tehdään hoitovalmistelut hoitajan toimesta. Minulle soittanut lääkäri oli käynyt ensiksi siellä josta tutut hoitajat neuvoivat minut pelipaikalleni joka sijaitsee erillisessä rakennuksessa, K-talon kolmannessa kerroksessa. Yksikkö on pieni, maksimissaan neljän omatoimisen potilaan huone jossa on valvontatila kahdelle hoitajalle. Kutsun tätä omatoimisten yksikköä tarkkailuluokaksi. Sen vieressä on vieläkin pienempi huone joka on varattu yhdelle, aktiivisesti kotihoitoa harjoittelevalle potilaalle. Olen ollut sielläkin ja tämän huoneen nimi on eristysselli! :)
Lääkäri (ilmeisesti ensiavusta?) saapui paikalle tekemään tarkastusta. Hän kysyi olenko ollut terveenä, onko nuhaa, yskää tai kuumeilua. Kuunteli sydämen. Tarkasti ihoni ettei siinä ollut rikkoja tai märkiviä haavoja. Katsoi nieluun. Sydänfilmi eli EKG otettiin ja röntgenissä otettiin keuhkokuva joka lähetettiin samantien pääkallonpaikalle Meilahteen Helsinkiin jossa tehdään kaikki maamme elinsiirrot. Kun kaikki näytti olevan kunnossa, lääkäri antoi hoitajalle luvan tilata minulle taksi. Päivän viimeinen lento oli jo mennyt joten edessä olisi matka jonka aikana olisi aikaa ajatella menneitä, nykyhetkeä ja tulevaa. Kävin vielä ennen lähtöä suihkussa osastolla sillä likaisena en suostunut lähtemään "isolle kirkolle". ;) Vanhempani toivat minulle parit vaihtovaatteet ja hygieniatuotteita. Puhelimen laturi minulla oli jo mukanani, en ole yhtään riippuvainen, en myönnä mitään!
Taksimatka alkoi klo 19:30. Onnistuin olemaan koko matkan ajan suht rauhallinen vaikka sisimmässä kävi melkoinen myllerrys: tällä reissullako se sitten tapahtuisi? Pidin tunteeni kurissa siksi koska olen kokenut kerran aiemmin "väärän hälytyksen" - postauksessa "jos et sä soita" kerrotaan tästä.
Näin jälkikäteen ajateltuna matka meni kuin sumussa. Onneksi puhuimme kuljettajan kanssa muustakin kuin elinsiirroista, muuten olisin saattanut ylikuumentua pääni kuplivassa painekattilassa.
Helsinkiin saavuttiin klo 00:40. Minua oltiin odotettu paikalle vasta kahdeksi, olimme siis melkoisen ripeitä. Minut otettiin vastaan Meilahden kolmiosairaalan osasto K5A:lla jossa olin tosiaan jo kerran aiemmin pyörähtänyt. Kyllä kutkutti astua sisään! Hoitaja otti minut vastaan ja prosessi alkoi sillä että vaihdoin omat vaatteeni sairaalan tarjoamaan univormuun. Kävin suihkussa, hoitaja poisti karvoitusta ja desinfioi napani. Otettiin tulopaino, verenpaine, mitattiin kuume ja katsottiin happisaturaatio. Verikokeita otettiin 17 putkiloa.
Olin ihmeellisessä olotilassa - mieleni teki jo riemuita mutta silti pidin itseni tyynenä. Ei edes se, että kirurgin katsottua minua ja sanoessa että munuainen tulee oikealle puolelle, saanut pajatsoa tyhjennetyksi. Hoitaja antoi minulle unilääkkeen ja ensimmäiset hyljinnänestolääkkeet sillä lääkitys aloitetaan jo ennen leikkausta. Hoitaja sanoi että aamu alkaa sillä että saan esilääkkeen ja menemme leikkaussaliin. Näissä tunnelmissa kävin nukkumaan.
Heräsin aamulla siihen kun kaksi hoitajaa tuli hakemaan minua, he sanoivat että nyt mennään. Leikkaussalissa olivat anestesialääkäri ja hoitajia, kirurgia en nähnyt. Hän ilmeisesti tuli vasta kun minut oli nukutettu. En enää muista mitä kaikkea minulta kyseltiin mutta olin vakuuttunut heidän ammattimaisuudestaan ja siitä, että nyt olen todella hyvissä käsissä. Siinä vaiheessa, kun anestesialääkäri laittoi minulle kanyylin ja suoneen nukutusaineen, annoin itselleni luvan ajatella että nyt se tapahtuu, nyt minä saan odottamani varaosan ja lahjan. Laskin kahteen ja valot sammuivat! Seuraava muistikuva on heräämöstä, sairaanhoitajamies puhuttelee minua herraksi ja kertoo, että leikkaus on mennyt hyvin, munuainen on käynnistynyt jo leikkauspöydällä ja virtsaa tulee todella hyvin. Tuntuu ihmeelliseltä. Enin aika menee torkkuessa. Osastolle päästessä haluan puhelimeni ja ottaa Sen kuvan jonka voi julkistaa kaikille, minulle on tehty elinsiirto ja olen saanut todella hyvän siirrännäisen. Sitä onnellisuuden tunnetta ei voi sanoin kuvata!
Minut vietiin kolmen hengen huoneeseen jossa oli jo kaksi muuta taistelijaa. He toivottivat minut tervetulleeksi. Olin aivan huumassa. Tästä alkoi osaltani osaston päiväarki. Säännölliset hoitotoimenpiteet toistuivat alussa tiuhaan tahtiin kuten hapen mittaus, lämmön mittaaminen, paino ja verenpaineiden mittaus. Olin varautunut koviin kipuihin mutta mielestäni selvisin helpolla; esimerkiksi kipupumppua en tarvinnut, tavanomaista kipulääkitystä kylläkin. Halusin lähteä heti liikkeelle ja luulot otettiin pois kun ensimmäiset liikkeet olivat sitä että nousin kerran sängyn laidalle istumaan, nousin ylös ja otin neljä askelta sivulle. Kyllä huvitti.
Seuraavat päivät koostuivat osaston omasta rytmistä, fysioterapeutin kanssa tehtävistä harjoitteista kuten kävelystä tasamaalla ja portaissa sekä puhaltelin myös vedellä täytettyyn pulloon, se avaa keuhkoja leikkauksen jälkeen. Piti myös yskiä koska se poistaisi limaa, sitä minulta ei kuitenkaan erittynyt. Osastolla seurattiin myös tarkasti elimistön arvoja ja minulla ne menivät kuin elokuvissa mikä tuntuu toki hyvältä. Nostetaan tarkasteluun Krea-arvo joka oli minulla sairastuessa huikea 2171. Viimeisin mittaus dialyysissä ennen siirtoa oli ollut 1117. Heti leikkauksen jälkeen se oli ollut 582. Kerran vuorokaudessa seurattuna lukemat olivat 306, 137, 116, 111, 100, 98 ja 89. Näissä lukemissa se on pysytellyt. Terveen ihmisen lukemissa.
Aika ei käynyt kertaakaan pitkäksi sillä olin lähes naimisissa puhelimeni kanssa ja sain vastaanottaa vieraita tasaisesti, iso kiitos kaikille! Muun ajan lepäsin ja keskustelin huonetovereideni kanssa. He liikkuivat itsenäisesti ja reippaan oloisesti, se oli mukavaa katsottavaa.
Kirjoitin aiemmin, että tunnen selvinneeni helpolla kipujen suhteen. No, se kompensoitui erittämisellä eli vatsan toiminnalla ja virtsaamisella. Koin sen alkuun kipeäksi kun vatsa toimi ja virtsaaminenkin oli oma lukunsa. Viiden vuorokauden kuluttua operaatiosta katetri otettiin pois. Ehkä eniten odottamani asia siirron ohella olisi se, miltä tuntuisi virtsata kunnolla neljän vuoden tauon jälkeen? Dialyysissä ollessani minulta tuli korkeintaan muutama tippa päivässä mutta nyt kun sain uuden varaosan joka on täyttä priimaa - padot todella aukenivat. Myöskin se, että rakko oli kutistunut ja nyt alkoi venymään hiljalleen aiheutti sen että ravasin vessassa lähes taukoamatta. Vielä kun yhtälöön lisää sen, että piti juoda niin olihan se melkoista rallia. On tätäkin postausta kirjoitettaessa mutta en todellakaan valita, päin vastoin! Nämä ovat hyviä asioita että kaikki toimii niinkuin pitääkin. Tätä postausta kirjoitettaessa koen yhä pientä hämmennystä mutta myös iloa käydessäni wc:ssä - aivan kuten terve ihminen!
Osasto K5A itsessään teki minuun suuren vaikutuksen. Kyseessähän on vähän erilaisempi joukko-osasto kuin vaikkapa tavallinen vuodeosasto enkä tarkoita tällä mitään pahaa! Tämä on osasto jossa juhlitaan lääketieteellistä ihmettä ja elämää, nautitaan työn ja odotuksen hedelmistä ja seuraillaan potilaiden kuntoutumista. Kaikki olivat niin iloisia, aina laitoshuoltajista lääkäreihin. Hoitajat olivat aivan priimaa kohdallani. Olen heille kaikille niin kiitollinen!
Kotiuduin osastolta viikossa. Nämä ovat yksilöllisiä asioita mutta itse kuntouduin nopeasti ja kaikki oli mennyt todella hyvin. Mieleeni jää upea hoitohenkilökunta, keskustelut vertaisten kanssa, tärkeät vieraat ja itse elämän lahja, lahja luovuttajalta. Kun lentokone nousi ilmaan Helsinki-Vantaan kentältä kohti Joensuuta, tuntui että uusi luku elämässäni alkoi siitä hetkestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti