Ensimmäinen apteekkireissu jossa hain uudet ystäväni kotioloihin kuten hyljinnänestolääkkeet, oli huvittava kokemus. Asiointi farmaseutin kanssa tuntui ikuisuudelta ja tätä nauroimmekin yhdessä. Lääkkeitä kertyi iso muovipussillinen ja valehtelematta tunsin ihmisten kiinnostuneet katseet. Efektiä varmaan tehosti hölmö ja onnesta harittava ilmeeni..
Lääkemääriä on pienennetty säännöllisesti mikä on toki hieno asia. Labrakokeet ovat myös olleet hyvällä mallilla, esimerkkinä hemoglobiini joka ei ole ollut muistaakseni koskaan näin hyvä (162)! Muutkin arvot ovat olleet hyvät kuten krea (keskimäärin 80-90) joka tosiaan tämän tarinan alussa oli kaukana hyvästä.
Minulle on ollut tärkeätä kiittää aina kuin se suinkin on mahdollista. Kävinkin 4.6.2018 siellä, mistä kaikki alkoi nelisen vuotta sitten, teho-osastolla. Paikassa, johon minut oli kiidätetty kovalla tohinalla, paikassa missä ensimmäinen dialyysi tehtiin. Paikassa, jossa mietin että tässäkö tämä elämäni oli? Paikassa, jossa lääkäri lausui vanhemmilleni hyvän yleiskunnon pelastaneen henkeni. Oli hienoa tavata nyt, siirron saaneena tämä samainen lääkäri sekä tuttu hoitaja. Yhdessä iloitsimme elämästä ja uusista aluista. He sanoivat, että eivät tapaa potilaitaan kovin usein. Ehkä myös siksikin tämä oli tärkeä vierailu. 
Kaiken kaikkiaan uusi varaosa on toiminut erittäin hyvin, ongelmia ei ole ollut. Olen saanut harrastaa liikuntaa ja vähän kerrassaan nostaa rasitustasoja. Tunnen suurta kiitollisuutta ja olen ottanut tavaksi kiittää joka aamu, kiittää tästä suurenmoisesta lahjasta. Kun herään aamuyöstä wc-käynneille tunnen pelkkää iloa, kertaakaan ei ole harmittanut! Virtsan runsas tuotanto on minulle merkki elämästä, siitä että kaikki on hyvin.
Jäljellä on yksi kirjoitus. Pieni raotus siitä miten olen omalta osaltani kestänyt neljän vuoden vaikean ajanjakson ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen. Sekä myös loppuhuipennus, grande finale, hetki josta olen haaveillut kauan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti