maanantai 27. elokuuta 2018

Grande finale

Kun ihminen kohtaa kriisin jonka vuoksi elämän korttitalo romahtaa ja moni asia menee uusiksi, minun tapauksessani sairastuu äkillisesti, moni taho ja asia saa aivan uudenlaisen merkityksen elämässä. Haluan osaltani nostaa esiin niitä kulmakiviä jotka ovat auttaneet omalla taipaleellani alusta asti.

Ensimmäisen palan kivijalasta muodostaa terveydenhoitomme. Olen saanut alusta asti eli dramaattisesta sairastumisesta, siitä hetkestä kun astun sisään päivystykseen, ensiluokkaista hoitoa. Minut on kohdattu yksilöllisesti, ihmisarvoa kunnioittaen, siten että voin vain keskittyä olemaan mukana kyydissä. Olen tavannut mielettömän ammattitaidon ja viisauden omaavia lääkäreitä ja sitten heitä jotka kulkevat vierellä, jotka ovat samalla terapeutteja, tekevät hoitotoimenpiteitä ja joille on äärettömän helppo purkaa tunnemaailmaansa eli hoitajia. Luonnollisesti hekin ovat rautaisia ammattilaisia. Kiitos teille! 




Henkilökohtainen usko on myös yksi elämäni kulmakivi. Kyllä, olen kristitty, maltillinen sellainen. Olen kokenut dramaattisen sairastumisen ensi hetkistä asti, inhimillisen tunnemaailman ja hädän aiheuttamista myrskyistä huolimatta syvää rauhaa ja tunnetta, että tästä selvitään. Tällä syvällä rauhalla en tarkoita lääkkeitä tai muuta dopingia. :) En myöskään ole aina osannut enkä osaa olla mikään mallioppilas mutta usko on silti kulkenut elämässäni mukana. 

Kuka ymmärtää sairastunutta samalla tavalla kuin vertainen eli samassa tilanteessa oleva henkilö? Näiden vertaisten kanssa on ollut avartavia keskusteluja ja kokemusten vaihtoa, itkua, naurua, päivittelyä, vierellä kulkemista ja kuormien jakamista ja sitten huomaammekin olevamme kepeämmällä mielellä. Kiitos kun olette! 










Sitten ovat he joiden seurassa parhaimmillaan koko sairaus ja vaikeat ajat ovat painuneet unholaan eli ystävät, kaverit ja sukulaiset. 












Oma perhe on ollut korvaamaton. Olen saanut tukea enemmän kuin olisin koskaan voinut toivoa ihmisiltä jotka ovat nähneet minut haavoittuvaisimmillani, keskellä taisteluja, myrskyn silmässä ja joka kerralla olemme nousseet ylös. Rakastan teitä! 











Ihminen voi saada kriisissä paljon erilaista apua ja tukea niin yhteiskunnalta, hoitohenkilökunnalta, toisilta sairastuneilta ja läheisiltä mutta silti mielestäni oma asenne on ratkaisevin palanen. Se, että päätät selviytyä ja taistella etkä luovuta vaikka näyttäisi kuinka pahalta tahansa. Kyse ei ole siitä, kuinka monta kertaa sinut tyrmätään ja joudut katsomaan vastustajaa silmästä silmään. Kyse on siitä, nousetko sinä ylös ja jatkat taistelua vaikka tuntuisi kuinka pahalta ja tekisi mieli heittää pyyhe kehään. 








Olen saanut kuulla tämän blogin olevan tärkeä ja rohkaiseva monelle. Se tuntuu hienolta että tästä on ollut apua vaikeuksia kokeneille. Minut tuntevat ovat saaneet seurata kätevästi matkaa tätäkin kautta ja myös itselleni tämä on ollut terapeuttista ja melkoinen kasa muistoja joihin palata. Yksi blogin syntymiseen johtaneita ajatuksiani oli että kun on kokenut paljon kaikkea, ei tätä voi jättää kertomatta! Haluankin kiittää lukijoita ja tukijoita, hymyillään kun tavataan!

Tämä tarina päättyy tähän kirjoitukseen. Halutessaan elämääni voi seurata instagramista nimellä munuaistenkuolema. Palautetta, ajatuksia tms voit jättää sähköpostilla osoitteeseen munuaistenkuolema@gmail.com. Jatkan myös Munuais- ja maksaliiton kouluttamana vertaistukijana ja kokemuskouluttajana sekä Hus:n eli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin valmentamana kokemusasiantuntijana. Ja toivon mukaan, terveenä mahdollisimman normaalia elämää useiden vuosien ajan!

Niin, se odottamani ja haaveilemani hetki, Grande finale, maljojennosto elämän ja elinsiirron kunniaksi! 




tiistai 3. heinäkuuta 2018

Elämää elinsiirron jälkeen

Joensuuhun palattuani kävin näyttäytymässä omassa sairaalassani kuten protokollaan kuuluu. Osasto 3K:lla ei ollut enää munuaislääkäriä tavattavissa joten jäin osastolle yöksi. Jäin siihen käsitykseen että muuten olisin päässyt kotiin samana iltana koska toipuminen oli mennyt niin hyvin. Tapasin lääkärin aamulla, hän oli iloinen puolestani ja onnitteli. Kävimme vielä käytännön asioita läpi: hän muistutti hygienian tärkeydestä, nesteiden nauttimisesta ja lääkkeiden ajallaan ottamisesta. Otankin lääkkeet minuutilleen ja tämä on herättänyt pientä ja vähän isompaakin hilpeyttä tuttavapiirissäni..

Ensimmäinen apteekkireissu jossa hain uudet ystäväni kotioloihin kuten hyljinnänestolääkkeet, oli huvittava kokemus. Asiointi farmaseutin kanssa tuntui ikuisuudelta ja tätä nauroimmekin yhdessä. Lääkkeitä kertyi iso muovipussillinen ja valehtelematta tunsin ihmisten kiinnostuneet katseet. Efektiä varmaan tehosti hölmö ja onnesta harittava ilmeeni.. 




Lääkemääriä on pienennetty säännöllisesti mikä on toki hieno asia. Labrakokeet ovat myös olleet hyvällä mallilla, esimerkkinä hemoglobiini joka ei ole ollut muistaakseni koskaan näin hyvä (162)! Muutkin arvot ovat olleet hyvät kuten krea (keskimäärin 80-90) joka tosiaan tämän tarinan alussa oli kaukana hyvästä.



Minulle on ollut tärkeätä kiittää aina kuin se suinkin on mahdollista. Kävinkin 4.6.2018 siellä, mistä kaikki alkoi nelisen vuotta sitten, teho-osastolla. Paikassa, johon minut oli kiidätetty kovalla tohinalla, paikassa missä ensimmäinen dialyysi tehtiin. Paikassa, jossa mietin että tässäkö tämä elämäni oli? Paikassa, jossa lääkäri lausui vanhemmilleni hyvän yleiskunnon pelastaneen henkeni. Oli hienoa tavata nyt, siirron saaneena tämä samainen lääkäri sekä tuttu hoitaja. Yhdessä iloitsimme elämästä ja uusista aluista. He sanoivat, että eivät tapaa potilaitaan kovin usein. Ehkä myös siksikin tämä oli tärkeä vierailu. 



Kaiken kaikkiaan uusi varaosa on toiminut erittäin hyvin, ongelmia ei ole ollut. Olen saanut harrastaa liikuntaa ja vähän kerrassaan nostaa rasitustasoja. Tunnen suurta kiitollisuutta ja olen ottanut tavaksi kiittää joka aamu, kiittää tästä suurenmoisesta lahjasta. Kun herään aamuyöstä wc-käynneille tunnen pelkkää iloa, kertaakaan ei ole harmittanut! Virtsan runsas tuotanto on minulle merkki elämästä, siitä että kaikki on hyvin. 


Jäljellä on yksi kirjoitus. Pieni raotus siitä miten olen omalta osaltani kestänyt neljän vuoden vaikean ajanjakson ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen. Sekä myös loppuhuipennus, grande finale, hetki josta olen haaveillut kauan!


lauantai 21. huhtikuuta 2018

Sanottua

"Erno nyt meidän on mentävä sairaalaan" -Ennen päivystykseen lähtöä

"Ei tämä voi olla totta, labrassa on tapahtunut virhe! Kaikki kokeet uusiksi! -lääkärit ensimmäisten
laboratoriotulosten saavuttua

"Tilatkaa nyt äkkiä ne punasolut!" - ensimmäisiä hetkiä ensiavussa

"Soita sinä Kuopioon, minä tilaan punasolut" -Sairaanhoitajien välistä keskustelua

"Erno on meidän perheen sankari" - Isä

" Kuinka sinä olet kestänyt kaiken tämän? Koska olen oikeasti kova jätkä. No niin olet!"- minun ja sairaanhoitajan
keskustelu osastolla 3k (sisätaudit)

"No hellou" - Teho-osaston lääkärin kommentti aamun kierroksella kun näen hänet jo kaukaa, nostan käteni pystyyn
tervehtiäkseni ja sanon "huomenta"

"On näitä lääkkeitä kyllä aika mellevä määrä".. - Sairaanhoitaja tarkkailuosastolla

"Kyseessä on pitkälle edennyt erittäin vaikea munuaisten vajaatoiminta" - Lääkäri teho-osastolla

"Tämä mies on nyt heikossa hapessa" -Ensihoidon kenttäjohtaja saadessani ensimmäisen tajuttomuuskouristuskohtauksen

"itkua" - vanhempi hoitaja nähdessään minut sisätautiosastolla 3k

"Odottakaa tässä, siistimme häntä hieman" -Sairaanhoitaja vanhemmilleni teho-osastolla

"Massiivinen verenpainelääkitys" -Sisätautilääkäri raportissaan

"Potilas on kauttaaltaan kalpea ja tärisee" -Päivystävä kirurgi ollessani tutkittavana ensiavussa

"Asiallinen ja orientoitunut, noudattaa kehoituksia" - Neurologi

"Tuntuu kuin sisintä raastettaisiin" - Äiti

"Tämä lääke estää epileptiset kohtaukset" -Sairaanhoitaja tarkkailuosastolla

"Kylläpäs teholta tulee hyväkuntoinen potilas" -Sairaanhoitajat Jorvin sisätautiosastolla

"Sinä olet mennyt hirveän mankelin läpi" - Munuaislääkäri

"Edessäni istuu täysijärkinen mies" -munuaislääkäri

"Kunhan saat uuden munuaisen, tulet heti näyttämään arpeasi meille" - Omahoitajani kirurgisessa sairaalassa kun siirryn Pitäjänmäelle dialyyseihin

"Mutta miten näin voi käydä"? -Ystäväni

"Miksi hyville ihmisille sattuu pahoja asioita"? -toinen ystäväni

"Sydän itkee verta" -Äiti

" Potilas ajallaan sovitussa kontaktissa, katsekontakti selkeä ja on asiallinen, rauhallinen" - psykiatrinen sairaanhoitaja psykiatrisella konsultaatiopoliklinikalla

"Sinä tulet toipumaan täysin onnettomuudesta" -Neurokirurgi aivovammapoliklinikalla

"Sitkeytesi puhuttelee. Ja hiljentää. "veljeni Jouni

"Jännää kuulla sun kuulumisia kun oma elämä on niin tasapaksua" -Ystävä

"Joo, perus Erno-setit" - Siskonpoika

"Sinä olet aina meidän voittaja" - Sairaanhoitaja käydessäni Joensuussa vierailulla

"Jäänmurtaja" - Psykiatrinen sairaanhoitajani Elinehto-lehden kansikuvasta jossa olen

"Olen seurannut sun blogia ja oon sanaton. Mutta sä oot vahva ja määrätietoinen" - Tuttava

"Liitossa on puhuttu sinusta paljon" - Munuais- ja maksaliiton järjestösuunnittelijat

"Jäin samantien koukkuun" -Blogin lukija

"Kiitos sinun, en pelkää enää dialyysin aloitusta" - Vertainen

"Vuodet ovat jättäneet jäljet sinun kasvoihin" -Ystävä

"Potilas kertoo että olo on kuin olisi jäänyt jyrän alle" - Päivystävä lääkäri Jorvin sairaalassa saadessani toisen verenmyrkytyksen

"Sinun parhaat vuodet ovat vasta edessäpäin" - Sairaanhoitaja Pitäjänmäen dialyysiyksikössä

"Moni ei koe koko elämänsä aikana niin paljoa kuin sinä muutamassa vuodessa" -Äiti

"Ei ole järkeä elää kipujen kanssa ja hankaloittaa elämää" -Korvalääkäri tehdessään leikkauspäätöstä nenäverenvuotojen suhteen

"Millä grillillä etuilit"? -Nuoremman siskoni aviomies nenäverenvuoto-ongelmistani :)

”Oli rattoisaa jutella” -Rap-artisti Paleface

" Helsingissä olisi munuaista tarjolla" -Lääkäri saadessani kutsun elinsiirtoon

" Avataan verenkierto. Munuainen täyttyy kauniisti. Munuaisen väri hyvä" -Elinsiirron suorittanut kirurgi leikkauskertomuksessa

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Odotus palkitaan

Lauantai 7.4.2018. Olen dialyysissä kuten aina ennenkin tähän aikaan. Iltaohjelmaa on suunniteltu, tarkoitus oli ainakin tavata ystävä ja käydä elokuvissa. Herään unesta ja otan puhelimen käteeni pelottavan rutiininomaisesti. Kello on 16:42 kun tuntematon 045-alkuinen numero lävähtää näytölle. Sekunnin murto-osassa mieleni täyttää kihelmöinti. Puhelu tulee talon sisältä ja lääkäri sanoo: "Helsingissä olisi munuaista tarjolla". Minä hiljenen. Olen kuitenkin rauhallinen ja sovimme, että hän tulee dialyysiin tarkastamaan minut. Puhelu kestää 44 sekuntia ja se on tähänastisen elämäni ehdottomasti tärkein!

Joensuun keskussairaalassa on kaksi dialyysipuolta: päärakennuksessa sijaitseva iso puoli jossa on pääosin vanhempia potilaita ja jossa suurimmalle osalle tehdään hoitovalmistelut hoitajan toimesta. Minulle soittanut lääkäri oli käynyt ensiksi siellä josta tutut hoitajat neuvoivat minut pelipaikalleni joka sijaitsee erillisessä rakennuksessa, K-talon kolmannessa kerroksessa. Yksikkö on pieni, maksimissaan neljän omatoimisen potilaan huone jossa on valvontatila kahdelle hoitajalle. Kutsun tätä omatoimisten yksikköä tarkkailuluokaksi. Sen vieressä on vieläkin pienempi huone joka on varattu yhdelle, aktiivisesti kotihoitoa harjoittelevalle potilaalle. Olen ollut sielläkin ja tämän huoneen nimi on eristysselli! :)

Lääkäri (ilmeisesti ensiavusta?) saapui paikalle tekemään tarkastusta. Hän kysyi olenko ollut terveenä, onko nuhaa, yskää tai kuumeilua. Kuunteli sydämen. Tarkasti ihoni ettei siinä ollut rikkoja tai märkiviä haavoja. Katsoi nieluun. Sydänfilmi eli EKG otettiin ja röntgenissä otettiin keuhkokuva joka lähetettiin samantien pääkallonpaikalle Meilahteen Helsinkiin jossa tehdään kaikki maamme elinsiirrot. Kun kaikki näytti olevan kunnossa, lääkäri antoi hoitajalle luvan tilata minulle taksi. Päivän viimeinen lento oli jo mennyt joten edessä olisi matka jonka aikana olisi aikaa ajatella menneitä, nykyhetkeä ja tulevaa. Kävin vielä ennen lähtöä suihkussa osastolla sillä likaisena en suostunut lähtemään "isolle kirkolle". ;) Vanhempani toivat minulle parit vaihtovaatteet ja hygieniatuotteita. Puhelimen laturi minulla oli jo mukanani, en ole yhtään riippuvainen, en myönnä mitään!

Taksimatka alkoi klo 19:30. Onnistuin olemaan koko matkan ajan suht rauhallinen vaikka sisimmässä kävi melkoinen myllerrys: tällä reissullako se sitten tapahtuisi? Pidin tunteeni kurissa siksi koska olen kokenut kerran aiemmin "väärän hälytyksen" - postauksessa "jos et sä soita" kerrotaan tästä.



Näin jälkikäteen ajateltuna matka meni kuin sumussa. Onneksi puhuimme kuljettajan kanssa muustakin kuin elinsiirroista, muuten olisin saattanut ylikuumentua pääni kuplivassa painekattilassa.
Helsinkiin saavuttiin klo 00:40. Minua oltiin odotettu paikalle vasta kahdeksi, olimme siis melkoisen ripeitä. Minut otettiin vastaan Meilahden kolmiosairaalan osasto K5A:lla jossa olin tosiaan jo kerran aiemmin pyörähtänyt. Kyllä kutkutti astua sisään! Hoitaja otti minut vastaan ja prosessi alkoi sillä että vaihdoin omat vaatteeni sairaalan tarjoamaan univormuun. Kävin suihkussa, hoitaja poisti karvoitusta ja desinfioi napani. Otettiin tulopaino, verenpaine, mitattiin kuume ja katsottiin happisaturaatio. Verikokeita otettiin 17 putkiloa.




Olin ihmeellisessä olotilassa - mieleni teki jo riemuita mutta silti pidin itseni tyynenä. Ei edes se, että kirurgin katsottua minua ja sanoessa että munuainen tulee oikealle puolelle, saanut pajatsoa tyhjennetyksi. Hoitaja antoi minulle unilääkkeen ja ensimmäiset hyljinnänestolääkkeet sillä lääkitys aloitetaan jo ennen leikkausta. Hoitaja sanoi että aamu alkaa sillä että saan esilääkkeen ja menemme leikkaussaliin. Näissä tunnelmissa kävin nukkumaan.

Heräsin aamulla siihen kun kaksi hoitajaa tuli hakemaan minua, he sanoivat että nyt mennään. Leikkaussalissa olivat anestesialääkäri ja hoitajia, kirurgia en nähnyt. Hän ilmeisesti tuli vasta kun minut oli nukutettu. En enää muista mitä kaikkea minulta kyseltiin mutta olin vakuuttunut heidän ammattimaisuudestaan ja siitä, että nyt olen todella hyvissä käsissä. Siinä vaiheessa, kun anestesialääkäri laittoi minulle kanyylin ja suoneen nukutusaineen, annoin itselleni luvan ajatella että nyt se tapahtuu, nyt minä saan odottamani varaosan ja lahjan. Laskin kahteen ja valot sammuivat! Seuraava muistikuva on heräämöstä, sairaanhoitajamies puhuttelee minua herraksi ja kertoo, että leikkaus on mennyt hyvin, munuainen on käynnistynyt jo leikkauspöydällä ja virtsaa tulee todella hyvin. Tuntuu ihmeelliseltä. Enin aika menee torkkuessa. Osastolle päästessä haluan puhelimeni ja ottaa Sen kuvan jonka voi julkistaa kaikille, minulle on tehty elinsiirto ja olen saanut todella hyvän siirrännäisen. Sitä onnellisuuden tunnetta ei voi sanoin kuvata!


Minut vietiin kolmen hengen huoneeseen jossa oli jo kaksi muuta taistelijaa. He toivottivat minut tervetulleeksi. Olin aivan huumassa. Tästä alkoi osaltani osaston päiväarki. Säännölliset hoitotoimenpiteet toistuivat alussa tiuhaan tahtiin kuten hapen mittaus, lämmön mittaaminen, paino ja verenpaineiden mittaus. Olin varautunut koviin kipuihin mutta mielestäni selvisin helpolla; esimerkiksi kipupumppua en tarvinnut, tavanomaista kipulääkitystä kylläkin. Halusin lähteä heti liikkeelle ja luulot otettiin pois kun ensimmäiset liikkeet olivat sitä että nousin kerran sängyn laidalle istumaan, nousin ylös ja otin neljä askelta sivulle. Kyllä huvitti.

Seuraavat päivät koostuivat osaston omasta rytmistä, fysioterapeutin kanssa tehtävistä harjoitteista kuten kävelystä tasamaalla ja portaissa sekä puhaltelin myös vedellä täytettyyn pulloon, se avaa keuhkoja leikkauksen jälkeen. Piti myös yskiä koska se poistaisi limaa, sitä minulta ei kuitenkaan erittynyt. Osastolla seurattiin myös tarkasti elimistön arvoja ja minulla ne menivät kuin elokuvissa mikä tuntuu toki hyvältä. Nostetaan tarkasteluun Krea-arvo joka oli minulla sairastuessa huikea 2171. Viimeisin mittaus dialyysissä ennen siirtoa oli ollut 1117.  Heti leikkauksen jälkeen se oli ollut 582. Kerran vuorokaudessa seurattuna lukemat olivat 306, 137, 116, 111, 100, 98 ja 89. Näissä lukemissa se on pysytellyt. Terveen ihmisen lukemissa.

Aika ei käynyt kertaakaan pitkäksi sillä olin lähes naimisissa puhelimeni kanssa ja sain vastaanottaa vieraita tasaisesti, iso kiitos kaikille! Muun ajan lepäsin ja keskustelin huonetovereideni kanssa. He liikkuivat itsenäisesti ja reippaan oloisesti, se oli mukavaa katsottavaa.




Kirjoitin aiemmin, että tunnen selvinneeni helpolla kipujen suhteen. No, se kompensoitui erittämisellä eli vatsan toiminnalla ja virtsaamisella. Koin sen alkuun kipeäksi kun vatsa toimi ja virtsaaminenkin oli oma lukunsa. Viiden vuorokauden kuluttua operaatiosta katetri otettiin pois. Ehkä eniten odottamani asia siirron ohella olisi se, miltä tuntuisi virtsata kunnolla neljän vuoden tauon jälkeen? Dialyysissä ollessani minulta tuli korkeintaan muutama tippa päivässä mutta nyt kun sain uuden varaosan joka on täyttä priimaa - padot todella aukenivat. Myöskin se, että rakko oli kutistunut ja nyt alkoi venymään hiljalleen aiheutti sen että ravasin vessassa lähes taukoamatta. Vielä kun yhtälöön lisää sen, että piti juoda niin olihan se melkoista rallia. On tätäkin postausta kirjoitettaessa mutta en todellakaan valita, päin vastoin! Nämä ovat hyviä asioita että kaikki toimii niinkuin pitääkin. Tätä postausta kirjoitettaessa koen yhä pientä hämmennystä mutta myös iloa käydessäni wc:ssä - aivan kuten terve ihminen!

Osasto K5A itsessään teki minuun suuren vaikutuksen. Kyseessähän on vähän erilaisempi joukko-osasto kuin vaikkapa tavallinen vuodeosasto enkä tarkoita tällä mitään pahaa! Tämä on osasto jossa juhlitaan lääketieteellistä ihmettä ja elämää, nautitaan työn ja odotuksen hedelmistä ja seuraillaan potilaiden kuntoutumista. Kaikki olivat niin iloisia, aina laitoshuoltajista lääkäreihin. Hoitajat olivat aivan priimaa kohdallani. Olen heille kaikille niin kiitollinen!

Kotiuduin osastolta viikossa. Nämä ovat yksilöllisiä asioita mutta itse kuntouduin nopeasti ja kaikki oli mennyt todella hyvin. Mieleeni jää upea hoitohenkilökunta, keskustelut vertaisten kanssa, tärkeät vieraat ja itse elämän lahja, lahja luovuttajalta. Kun lentokone nousi ilmaan Helsinki-Vantaan kentältä kohti Joensuuta, tuntui että uusi luku elämässäni alkoi siitä hetkestä.




torstai 25. tammikuuta 2018

Hyviä hetkiä

Kuten edellisen postauksen lopussa todettiin, syksy oli aktiivinen ja Joensuu-Helsinki väliä tuli kulutettua useaan otteeseen.

Ensiksi oli Kyllä Elinluovutukselle -kampanjavideon kuvaukset. Minua kysyttiin mukaan Munuais- ja maksaliitosta edustamaan elinsiirtoa odottavan tunnelmia. Suostuin silmänräpäyksessä ja koin itseni etuoikeutetuksi. Video kuvattiin Helsingin keskustassa pienehkössä kahden henkilön toimistossa. Meininki oli rentoa ja samaan aikaan hyvin ammattimaista. Minua haastateltiin tai oikeastaan jutustelimme kahvittelun ohella. Isot kiitokset Rookie Stories:n Jussille ja Joelille! 



Seuraavaksi oli kokemuspuhujien/kouluttajien/toimijoiden täydennyskoulutus. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Koulutus oli kaksipäiväinen: aloitimme liiton toimistolla josta siirryimme laivalle. Täynnä virtaa kotiuduin ja valmistauduin tuleviin tapahtumiin.




Antoisan koulutuksen jälkeen oli aika siirtyä kentälle: minut kutsuttiin Turkuun MuSa-päiville joka tarkoittaa munuaissairaanhoitajien koulutuspäiviä, jotka olivat valtakunnalliset. Tapahtumassa oli myös tuttuja sairaanhoitajia Helsingistä ja Joensuusta. Puheenvuoroni aihe oli kuntoutuskokemukseni. Käytin termiä peura ajovaloissa mutta jäin kun jäinkin eloon. Koulutuspäivät olivat hoidetut hienosti. 




Turun keikan jälkeen sain pitää kaksi luentoa sairaanhoitajaopiskelijoille: toinen ryhmä oli juuri aloittanut opintonsa ja toinen oli pilottiryhmä joka opiskeli sisätautien hoitotyötä tiimioppimisen menetelmällä. Tilaisuudet olivat erilaisia, nautin molemmista. Koin olevani merkityksellinen ja saamani palaute oli innostavaa! 


Marraskuussa alkoi koulutus jonka suhteen tunnen olevani kuin Liisa ihmemaassa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ( HUS) järjestää tiloissaan kokemusasiantuntijavalmennuksen joka kestää toukokuuhun saakka jolloin saan pätevyyden. Valmennukseen haettiin erillisellä lomakkeella ja haastateltiin aivan kuin mihin tahansa työhaastatteluun. Hyvä asia! Löin pöytään osaamiseni ja kerroin vahvuuteni. Tulin valituksi! Se oli hieno hetki.

Valmennus on hieman laaja-alaisempaa kuin kokemustoimijuudessa mutta molemmissa on sama ydin: oma kokemus ja oma tarina. Käytössämme on kaksi Laurea amk:n lehtoria sekä jo valmistunut kokemusasiantuntija jotka toimivat valmentajinamne. Kirjoitamme oppimispäiväkirjaa ja saamme kotitehtäviä erillisen oppimisympäristön kautta. Niin valmennettavat kuin valmentajat ovat innostavia ja motivoituneita. Emme todellakaan ole tulleet leikkimään vaan katseemme tulevat olemaan tulevaisuudessa ja palvelujen kehittämisessä. Lähipäiviä on kerran kuukaudessa ja joka kerta käsittää oman kokonaisuutensa.




Tällä hetkellä tunnen olevani motivoitunut, iloinen ja kiitollinen. Karmeiden nenäverenvuotojen jälkeen olen saanut olla terve yhtä verenmyrkytystapausta lukuunottamatta josta selvittiin antibiooteilla. Dialyysit pyörivät sairaalalla omatoimisten yksikössä kolmesti viikkoon. Olen saanut lääkäriltä luvan palata kotihoitoon mutta en vielä tiedä mitä tekisin asian suhteen. Rohkaisevaa on se, että pistän pitkän tauon jälkeen kanyylit ihooni itse. Se on ollut henkisesti iso askel. 


Saan hirveästi voimaa ihmisistä eri yhteyksissä. He saavat aikanaan oman erillisen  postauksensa muiden osa-alueiden ohella postaussarjassa ”mikä tekee minusta vahvan” sillä minulta on kysytty tätä. 

Loppuun muutama räpsy osasta tukijoukkoja joille olen valtavan kiitollinen!










Ensi kertaan!

-Erno