Ensimmäisen palan kivijalasta muodostaa terveydenhoitomme. Olen saanut alusta asti eli dramaattisesta sairastumisesta, siitä hetkestä kun astun sisään päivystykseen, ensiluokkaista hoitoa. Minut on kohdattu yksilöllisesti, ihmisarvoa kunnioittaen, siten että voin vain keskittyä olemaan mukana kyydissä. Olen tavannut mielettömän ammattitaidon ja viisauden omaavia lääkäreitä ja sitten heitä jotka kulkevat vierellä, jotka ovat samalla terapeutteja, tekevät hoitotoimenpiteitä ja joille on äärettömän helppo purkaa tunnemaailmaansa eli hoitajia. Luonnollisesti hekin ovat rautaisia ammattilaisia. Kiitos teille!
Henkilökohtainen usko on myös yksi elämäni kulmakivi. Kyllä, olen kristitty, maltillinen sellainen. Olen kokenut dramaattisen sairastumisen ensi hetkistä asti, inhimillisen tunnemaailman ja hädän aiheuttamista myrskyistä huolimatta syvää rauhaa ja tunnetta, että tästä selvitään. Tällä syvällä rauhalla en tarkoita lääkkeitä tai muuta dopingia. :) En myöskään ole aina osannut enkä osaa olla mikään mallioppilas mutta usko on silti kulkenut elämässäni mukana.
Kuka ymmärtää sairastunutta samalla tavalla kuin vertainen eli samassa tilanteessa oleva henkilö? Näiden vertaisten kanssa on ollut avartavia keskusteluja ja kokemusten vaihtoa, itkua, naurua, päivittelyä, vierellä kulkemista ja kuormien jakamista ja sitten huomaammekin olevamme kepeämmällä mielellä. Kiitos kun olette!
Sitten ovat he joiden seurassa parhaimmillaan koko sairaus ja vaikeat ajat ovat painuneet unholaan eli ystävät, kaverit ja sukulaiset.
Oma perhe on ollut korvaamaton. Olen saanut tukea enemmän kuin olisin koskaan voinut toivoa ihmisiltä jotka ovat nähneet minut haavoittuvaisimmillani, keskellä taisteluja, myrskyn silmässä ja joka kerralla olemme nousseet ylös. Rakastan teitä!
Ihminen voi saada kriisissä paljon erilaista apua ja tukea niin yhteiskunnalta, hoitohenkilökunnalta, toisilta sairastuneilta ja läheisiltä mutta silti mielestäni oma asenne on ratkaisevin palanen. Se, että päätät selviytyä ja taistella etkä luovuta vaikka näyttäisi kuinka pahalta tahansa. Kyse ei ole siitä, kuinka monta kertaa sinut tyrmätään ja joudut katsomaan vastustajaa silmästä silmään. Kyse on siitä, nousetko sinä ylös ja jatkat taistelua vaikka tuntuisi kuinka pahalta ja tekisi mieli heittää pyyhe kehään.
Olen saanut kuulla tämän blogin olevan tärkeä ja rohkaiseva monelle. Se tuntuu hienolta että tästä on ollut apua vaikeuksia kokeneille. Minut tuntevat ovat saaneet seurata kätevästi matkaa tätäkin kautta ja myös itselleni tämä on ollut terapeuttista ja melkoinen kasa muistoja joihin palata. Yksi blogin syntymiseen johtaneita ajatuksiani oli että kun on kokenut paljon kaikkea, ei tätä voi jättää kertomatta! Haluankin kiittää lukijoita ja tukijoita, hymyillään kun tavataan!
Tämä tarina päättyy tähän kirjoitukseen. Halutessaan elämääni voi seurata instagramista nimellä munuaistenkuolema. Palautetta, ajatuksia tms voit jättää sähköpostilla osoitteeseen munuaistenkuolema@gmail.com. Jatkan myös Munuais- ja maksaliiton kouluttamana vertaistukijana ja kokemuskouluttajana sekä Hus:n eli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin valmentamana kokemusasiantuntijana. Ja toivon mukaan, terveenä mahdollisimman normaalia elämää useiden vuosien ajan!
Niin, se odottamani ja haaveilemani hetki, Grande finale, maljojennosto elämän ja elinsiirron kunniaksi!
